keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Vanhaa vuotta vielä

Eilen pesin hampaita illalla ihan normaalisti ja sitten mä sen (muka) hokasin: kojeissa kulkeva kuminauharimpsu oli yläkaarelta (muka) irronnut!  Seuraava käynti on vasta vuonna 2016 (viikon kuluttua), joten päätin kilauttaa Smile Designiin.

"Pääsetkö tunnin kuluttua piipahtamaan?"

- Juu, toki!

Aamutakki nurkkaan, pikasuihku ja siistiytyminen, pukeutuminen, Pirkka pikakahvi ja olin valmis. Kipin kapin kävellen asemalle ja junalla Pasilaan. Tunti siinä meni vain, aika taidokasta jopa minulta 😊

Kaj tutki kojeita ja totesi, että kyllä se kuminauha tuolla paikallaan on. Ja olin itse ihan varma, että ei ollut. Se vain oli niin kirkas, että se oli vaikea huomata, alaraudoissa kuminauha on nimittäin väriltään aivan toinen. 
Mutta kun nyt siinä tuolissa istuin vapaapäiväni aamuna häikäisysuojat silmillä, Kaj teki ylärautoihin pienen "niksautuksen". Sen vaikutusta tutkaillaan sitten viikon kuluttua ensi vuonna. 



Loistavaa vanhan vuoden vikaa päivää muillekin. Ei se toisaalta ollut yhtään hassumpaa aloittaa sitä näin hammaslääkärin tuolissa istuen.

Skål!