keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Punajuuririsottoa mulle!

Melko tasan kuusi kuukautta oli hoidon pituus Six month smiles -kojeilla. Nyt totutellaan taas sileisiin hampaiden etupintoihin ja hampaiden takana kulkevaan retentiolankaan. Häkeltynyt olo on.

Tästä se lähti:


Tässä on nyt:



Hoidon seuranta toki jatkuu vielä, parin kuukauden kuluttua katsotaan, kuinka purenta on asettunut paikoilleen ja mietitään, mitä tehdään pienelle kulumalle etuhampaissa. 

Nyt en malta olla hehkuttamatta, että saan taas syödä punajuuririsottoa! 


tiistai 22. maaliskuuta 2016

Värjäytyminen

Tein sen toistamiseen, ihan huomaamatta.... onnistuin saamaan kojeisiin punaruskeat reunat, kun en päässyt heti pesemään hampaita ruokailun jälkeen. Ei ollut matkassa hammasharjaa, kun ihan vain pikaisesti poikkesimme pitkän päivän päätteeksi lasten kanssa mäkkäriin. Söin jonkun mukaihanan deluxe-hampparin, jonka sakeanpunainen soosi pinttyi ikävästi braketteja reunustaviin kumilenkkeihin. Huomenna - jos menee niin kuin suunniteltiin - saan näistä nököttimistä luopua ja sitten ei enää ole huolta värjäytymisestä.
Ensimmäisellä kerralla värjäytymät tulivat kookos-currykastikkeesta, joka ei ollut edes kovin keltainen. Silti väri imeytyi lenkkeihin. Kun siis alussa saatte ohjeet kaikista vältettävistä ruoka-aineista, niin   t o t e l k a a   n i i t ä !.

Ja sitten se hammaskivi. Terveyskirjasto kertoo hammaskiven olevan tavallaan kivettynyttä plakkia. Ja plakkihan puolestaan on hampaiden pintaan päivän mittaan kertyvää bakteeripeitettä, joka poistuu ainoastaan mekaanisesti harjaamalla.
Syljen kalsiumyhdisteet vaikuttavat sitten varsinaisen hammaskiven syntyyn ja herkkyys hammaskiven kehittymiseen on yksilöllistä. Toisille hammaskiveä kehittyy vain paljon herkemmin kuin toisille.

Olen harjannut hampaita tämän oikomishoitojakson aikana noin 3-7 kertaa vuorokaudessa ja silti hammaskiveä on päässyt syntymään.

Huomenna se(kin) poistetaan.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Maaliskuu, kevättä ilmassa



Ihan alkuun ilouutinen: 
Kolmen viikon kuluttua saattaa olla jo se päivä, jolloin saan kojeet pois suusta! Kolmen viikon kuluttua! Sehän on jo heti ensi ja seuraavan viikon jälkeen! Elättelin kieltämättä kyllä toiveita, että saan pois kesään mennessä ainakin toisen rivistön, mutta homma taisi tullakin kokonaan aikaiseminen valmiiksi. 


Toki projekti jatkuu vielä pitkään, mutta huomaamattomammin. Kumpaankin riviin laitetaan hampaiden taakse retentiolanka, joka pitää rivistön paremmin paikoillaan sitten tulevaisuudessa. 

Nyt selvittelemään, mitä hammaskivi oikeasti on ja miksi sitä kertyy toisille helposti. Sen poistoa on nimittäin myös luvassa, kun nuo kojeet suusta pois on otettu.